Days Are Gone

Noni taas. Parin kuukauden tauon jälkeen I IS BACK!

Olen tässä välissä mm. pelastanut kissan. Tai no adoptoinut. Otin sen töistä, sillä oli jalka murtunut ja se oli löytynyt moottoritieltä. Enhän mä voinut sitä poloa sinne jättää.

Ton näkösinä sitä poseerattiin jo ekan 15 minuutin jälkeen. Sitten katti nukkui kaksi päivää putkeen. Kissa on ollut häkkilevossa nyt 7 viikon ajan ja viimeiset röntgenit on keskiviikkona ja katsotaan voisiko jalassa olevan ruuvin jo ottaa pois (toivottavasti!). Kissat ei kuulu häkkiin. Mä otan sitä ulos ja sylkkyyn niin paljon kuin mahdollista. 

Aika mainio kaveri.

Mä kävin tässä välissä Suomessakin, parin viikon ajan. Mä olin jossain vaiheessa aina ihan tyytyväinen kun pääsin takaisin kotiin mutta jostain syystä tää reissu jätti järkyttävän koti-ikävän jälkeensä. Mulla on kamala ikävä äitiä ja isää ja Suomen suvea. Sitä ettei joka paikassa joku höngi niskaan vaan sitä voi mennä johonkin korpeen kannolle istumaan eikä siihen tule mitään ihmisiä tuijottamaan. Suomessa saa olla kiukkuinen ja kävellessä tuijotella maahan eikä kukaan ajattele että olet tyly tai että sulla ei ole käytöstapoja. 

Paria asiaa ei ole ikävä kuiteskaan. Se että ne käytöstavat sitten puuttuu sosiaalisissa tilanteissa voi kanssa olla aika ärsyttävää. Ainaskin Helsingissä jengi möröttää ihan huolella ja jos joku haluaa mennä sun ohi niin kevyesti tuupitaan selkää. Meni hermot. Helsingin hinnat on kanssa ihan naurettavia. VR:n hinnat on ihan naurettavia. Yleinen tuijotus kanssa kiukutti. Joka paikassa piti jotenki tuijottaa ja meijän keskusteluilla tuntui aina olevan ylimääräisiä korvia. 

Meiltä loppui rahat ihan kesken eikä päästy reivaamaan Helsinkiin sen enempää mutta mua ei kyllä yllättäen haitannut. Mä halusin nauttia mun perheen seurasta koska niitä mulla oli eniten ikävä.

Hirveä ikävä takaisin. En tiedä miksi. Tuntuu ihan väärältä olla täällä.

En tiiä miten ihmiset reissaa maailmaa ja asuu eri paikoissa, kaukana perheestä ja ystävistä. Kai multa puuttuu joku oleellinen geeni semmoseen toimintaan, mä en osaa olla poissa kotoa eikä musta ikinä tule reppureissaajaa. 

Dirty Paws

Maailmaan on syntynyt kuusi pientä koiravauvaa! 

Mä pääsin avustamaan synnytyksessä. Olipahan ihania palleroita ja kaikki on toistaiseksi mennyt tosi hyvin! Pieni huoli on äidistä tosin. Eläinlääkärin kanssa on oltu yhteyksissä. 

Kuusi kappaletta niitä putkahti, synnytys alkoi kahdeksan maissa ja viimeinen pullahti puoli kahden aikaan yöllä. Nukkumaan pääsin kolmelta aamulla ja herätys kouluun oli kuudelta. Mutta oli se sen arvoista! 

Kuvia lapsosista ja äidistä:

Pahoittelen jos kuvissa on liikaa gorea, ei siinä oikein tullut mieleen rajailla kuvasta kaikkea ällöä pois. Ei se siinä tilanteessa ollut yhtään ällöä, sitä meni ihan fiiliksen mukaan ja auttoi äitiä repimään niitä pentupusseja (en tiedä lääketieteellistä nimeä) auki. Adrenaliini oli korkealla, joka pennun kohdalla pelotti että se ei hengitä. 

Nyt on naapurissa pennuntuoksuisia päiviä tiedossa! 

The World Is Crazy

Huh haipakkaa. Välillä tuntuu että hukun koulujuttuihin ja duuniin.

Rakastan mun toista duunia jossa saan olla eläinten kanssa. Olen siitä onnekas että vihdoinkin löysin oman unelma-alan jota haluan tehdä koko loppuelämäni. Tie sinne tuntuu joskus aika mäkiseltä, mutta kai mä joskus valmistun ja saan työpaikan. 

Ostin iPhone nelosen vajaa viikko sitten. Mä olen nyt onnellinen omenakaksikon omistaja! Tekis mieli kerää koko sarja, mutta siihen ei taida olla varaa. 

Toisessa duunissa on ollut aika huono olla. Siellä on ilmapiiri aivan järkyttävän huono eikä kukaan haluais olla siellä töissä. Joskus musta oli kiva mennä sinne töihin, mutta nyt joka sunnuntai lähden sieltä ovet paukkuen ja helpottuneena, kun seuraava vuoro on vasta viikon päästä. 

Upeaa maisemakuvaa.

Kesäloma tosin lähestyy ja tullaankin molemmat Suomeen! En jaksa odottaa. 

Magic

Kiirettä pitää! Koulua, töitä, koulua töitä ja taas koulua ja töitä. Onneksi kohta alkaa parin viikon vapaat... Huuuh. Sillonkin pitää olla toinen viikko töissä että on varaa tehdä jotain muutakin kun nyhjätä himassa.

 Mua huvittaa jotenki tehdä näitä koulutehtäviä joskus. Sellanen kiukutuksen sekainen huvitus. Nää on erityisen mukavia nää riskilomakkeet. Tai mitä ne nyt on, risk assesment.

Oltiin hamsterin kanssa tänään eläinlääkärillä. Muistan kun lapsena oli tosi kipeä olo mutta heti kun meni lääkärille ni olikin tosi hyvä olo! No mun hamsteri teki mulle samat. Mun mielestä se on jo viikon näyttänyt vähän sairaalta mutta vastaanotolla olikin sitten kirkassilmäinen ja terveen näköinen hamsteri. Nolotti. Sitte se vielä pissasi mun päälle. Pelle.

Mä päätin palata takaisin "juurilleni" ja palata vaaleisiin hiuksiin. Viimeksi olen ollut vaaleaverikkö 15- vuotiaana, joten olihan tämä aika iso muutos... Mutta istuu mun päähän yllättävän hyvin! Maksoin vähän ekstraa ja menin kampaajalle etten vaan möhli. Kuukauden päästä vaalennetaan varmaan vähän lisää! 

Täällä on jo keväinen ilma, ja mun liljat on taas alkanu kasvamaan takapihalla <3

No hei!

No hei!

Tästähän on jo aikaa, melkein vuosi kun viimeksi kirjoitin. Onpa masentunutta tekstiä!

Mä olen nyt siis tosiaan koulussa, opiskelen eläintenhoitoalaa ja tavoitteena olisi joskus tulevaisuudessa opiskella pieneläinhoitajaksi. Olen koko elämäni ajan ollut tämmönen kummallinen haahuilija enkä koskaan oikein varmana tiennyt mitä haluaisin sitten "isona" tehdä.

No nythän mä tiedän. Ja se vastaus on seissyt nenän edessä koko ajan. 

On niin hyvä fiilis kun on jotain elämässä mitä tavoitella ja mitä kohti kulkea.

Elämä on asettunut aloilleen ja mun viikot täyttyy kahdesta duunista ja opiskelusta. Ei ole enää aikoihin ollut sellasta tunnetta etten kuulu tänne. Suomea on harvemmin ikävä, lähinnä on ikävä perhettä.

Parit kaverit on jäänyt matkan varrelle, mä en enää tiedä onko ne edes mitään kavereita. Mutta samalla tää on myös näyttänyt mulle keitä ne oikeat ystävät oikein on.

Teen osa-aikaduunia eläinlääkärillä lauantaisin ja käyn siellä myös työharjottelussa. Maailman paras duuni. Ei koskaan tule tylsää ja joka päivä on erilainen. Vaikka joskus onkin niitä surullisia päiviä niin ne hyvät päivät kantaa niidenkin yli. 

Koko viikon on paistanut aurinko, nyt on kevät! 

Fresh off the runway

Tänään olis haastattelu collegeen. Mitenköhän tuon ilmaisis jotenkin fiksusti suomeksi. Onko college amis? 

Sen sijaan että olisin jotenkin valmistautunut tähän haastatteluun niin olen istunut kotona, avannut matkalaukun (mutten laittanut sinne mitään vielä) ja miettinyt että mitäköhän sitä oikein pakkaisi. Olen maailman surkein pakkaaja, matkaa edeltävänä iltana heitän vaatekaapista jotain epämääräisiä riepuja laukkuun ja toivon että niillä pärjää. Matkakohteessa kiroan sitä että olen taas pakannut epäkäytännöllisiä/rumia rytkyjä. 

Sitten olen istunut nenä kiinni facebookissa ja muokannut kuvia viime viikolta. Jotenkin tuo mun kamera on niin "painava" ettei sitä millään meinaa saada alakerrasta yläkertaan tietokoneen ääreen jotta saisi ne kuvat purettua koneelle... 

Lauantaina on lento Suomeen! Ekat treffit on äidin kanssa... HESBURGERISSA! 

Mä olen jotenkin äärettömän tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Elämä järjestyy kuin itsekseen mun ympärillä, palaset loksahtelee kohdalleen. Ainakin puoli vuotta siihen meni, ja joskus vieläkin tulee varsinkin perhettä kova ikävä. Meillä on aina ollut mun vanhempien kanssa tosi läheiset välit, ja ikävä on täällä iskenyt useasti kun asiat on menneet mönkään. Toisaalta Suomessa mulla oli vaikeuksia tehdä minkäänlaisia päätöksiä koska halusin vain miellyttää muita mun valinnoilla. Täällä olen saanut ihan rauhassa miettiä niitä oikeita valintoja just mulle eikä kenellekään muulle. Mulla on myös maailman paras miesystävä joka on tukenut mua joka päätöksessä jonka olen tehnyt. 

Pälä pälä ja sitä rataa, seuraavaan kertaan :)

10 outoa faktaa

Ajattelin tässä ajanvietteeksi paljastaa kymmenen outoa faktaa itsestäni joita en (tietääkseni) ole kertonut kellekään vielä tähän mennessä.

1. Harjaan usein hampaat makuuasennossa. Jotenkin helpompaa kun ei se vaahto tuppaa valumaan leukaa pitkin. 

2. Usein auton kyydissä istuessani kuvittelen että auto on laukkaava hevonen ja se hyppii tien varjojen yli. Teen tätä vaan kyydissä ollessani enkä silloin kun itse ajan.

3. Tarkastan hälytyksen ajan puhelimestani vähintään 4 kertaa ennen nukkumaanmenoa.

4. En suostu lakkaamaan kynsiäni mustalla. Näin joku 4 vuotta sitten unen jossa lakkasin kynteni mustalla ja jotain kamalaa tapahtui. Sen jälkeen en ole uskaltanut vaikka mieli on tehnyt.

5. Meillä on töissä ovikoodi. Jos näppäilen sen väärin mun pitää vetää koko homma ihan läskiksi ja hakata kaikki mahdolliset numerot läpi. Muuten se on kai liian noloa.

6. Jos joku on ottamassa musta kuvaa mun eka reaktio on aina irvistää.

7. Haistelen uusia kirjoja. Koko lukio meni kirjahöyryissä. Ehkä siksi mulla kesti 4 vuotta saada lukio purkkiin. Haistelin kirjoja sen sijaan että olisin lukenut niitä.

8. Nukkumaanmennessä mun pitää sulkea kaikki avonaiset ovet, makuuhuoneessa ei saa olla peilejä ja verhojen pitää mielellään olla ainaskin osittain auki. Muuten alkaa pelottaa. 

9. Joskus tavaan satunnaisia sanoja niinkuin kännykän näppäimistössä... Esimerkiksi sanan raketti tavaisin jotenkuten näin: pqr, a, jk, de, t, t, ghi.
Pisteet sille joka tajusi mitä ajan takaa. Vaikea selittää.

10. Lasken vieläkin yksinkertaisetkin laskut sormilla.